Lupasin kirjoittaa kriittisesti käyttöohjeista. Jos kertoisin kaiken, minkä niistä tiedän, siihen ei riittäisi tämä päivä eikä huominenkaan.

Kuka tahansa pystyy kertomaan kauhutarinan jonkun koneen tai laitteen käyttöohjeista. Ainakaan minua vastaan ei ole vielä tullut yhtään pätevää ohjetta. Pidän itseäni ammattitaitoisena käyttöohjeen lukijana - olen sentään opiskellut muutama vuosi sitten jopa teknistä viestintää!

Nykyisistä käyttöohjeista näkyy se, että ne on alun perin tehty tietokoneella katsottaviksi. Niissä vaikuttaa hyperteksti - siis tekstissä on sanoja linkkeinä, joita klikkaamalla pääsee tarkemmin syventymään aiheeseen.

Kun tällainen ohje printataan vihkoseksi, siitä tulee kovin vaikeasti luettava. Teksti ei etene luontevasti, vaan asiassa hypitään teemasta toiseen.

Itse asiassa käyttöohjeesta tulee ihan käyttökelpoinen, kunhan on ensin itse yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut, kuinka laitetta on käsiteltävä. Olisikohan syynä se, että käyttöohjeita tekevät henkilöt tuntevat liian hyvin laitteen, josta kirjoittavat?

Käyttöohjeet ovat samanlaisia kuin tietokoneohjelmat. Mitä useampia opettelee käyttämään, sitä helpommin ymmärtää uusia.  

Olen tosin huomannut, että monet ihmiset, eritoten miehet, eivät lue käyttöohjeita lainkaan. He vain heittäytyvät koneen käyttämiseen ja tutkivat joka nappulaa näennäisen huolettomasti. "Miehistä ihminen oppii", sanoi jo Eeva Kilpi aikoinaan.

Olen koko päivän siivonnut työhuonetta. Kävin läpi komeroita ja sekamelskaa työpöydällä. Huone on muutenkin täynnä: minulle vaihdettiin tietokone ja entinen odottaa tuossa lattialla, että poika ehtii asentaa se Töyhtöhyypälle. Töyhtöhyypän kone saa lähteä kierrätykseen.

Elokuvissa ullakolta löytyy kirstu tai matka-arkku, joka on täynnä vanhoja muistoja. Minäkin hain vanhan pyörättömän matkalaukun ja sulloin sen täyteen muistoja. Vaikka paljon paperia menee keräykseen ja monta roskista tuli täyteen, kaappi on edelleen liian täynnä.

Erityisesti olen sydämistynyt pieniin johtoihin, joita on tullut laitteiden mukana: niitä tuli kännykän, kameran, videokameran, kuvatulostimen...ja minkä vielä kanssa. Paksummista johdoista ymmärrän, että ne kuuluvat varmaan tietokoneisiin ja niiden oheislaitteisiin.

Johdot olivat siinä työpöydän sekamelskassa. Mistä minä nyt tiedän, mihin vempaimeen mikäkin kuuluu! Lisäksi joka paketissa oli jokin romppu, jonka etiketistä ei suinkaan kivuttomasti käy ilmi, mihin se liittyy.

Ja tähän yhteyteen haukun kaikki käyttöohjeet. Eilen yritin ottaa selvää videokameran liittämisestä tietokoneeseen. Kunhan olen saanut tämä siivouksen päätökseen, yritän jatkaa salaisuuksien selvittämistä. Eilen hiestyin niin, että oli pakko lopettaa.

Käyttöohjeet ansaitsevat kokonaan oman kirjoituksensa. Teen sen ensi tilassa.

edit 18.34

Onneksi on Tilkkituikku, omatekemä! Hän kertoi, että tarvitsen vielä kaksi uutta johtoa! Toinen kuvantulostimeen ja toinen i-link-johto videokamerasta tietokoneeseen. On minulla kameran mukana tullut i-link, mutta sen toinen pää ei sovi tietokoneeseen, vaikka dvd-soittimeen sopiikin.

Mumma lähtee tästä sitten ensi viikolla johtokauppaan Tilkkituikun antamat tarkat ohjeet mukana.

Hmh, tuli sentään yksi kala! Silläkö tämä porukka ruokitaan?

Tuli ja meni. Kevät.

Ehkä ei sentään. Mutta kun eilen vielä hikoilin yli kahdessakymmenessä asteessa pihaa haravoidessani, tänään lämpötila putosi parissa tunnissa toistakymmentä astetta. Kylmä pohjoistuuli ajaa aaltoja, ja vaaleanvihreät puut huojuvat tuulessa.

Ehkäpä kesän tulo ei kuitenkaan päättynyt takatalveen.

Ei niin monta vuotta ole siitä, kun vielä äitienpäivän aattona tuli paksulti lunta. Ja muistanpa erään kesäkuunkin, jolloin saatiin lunta. Silloin oli niin kylmää, että puin lapsille paksut talvihaalarit päälle pihaleikkeihin.

Ilmastonmuutos voi olla ovella, mutta geologien mukaan jääkautta kohti ollaan menossa. Aikajänne on tosin tuhansia vuosia, joten ei ehkä meidän eläissämme.

Hrrr! Täytyy lisätä vaatetta.

Nuuskamuikkunen ei sitten suostunutkaan parturitädin käsittelyyn. Pikku Myyn tukka leikattiin nätiksi, vaikka neiti kyllästyikin puolessa välissä operaatiota. Loppu hoidettiin lattialla: kampaajan uusi työskentelyasento oli polvillaan lattialla lapsen vieressä.

Kampaaja oli opettanut Arsenelle, miten pojan tukkaa voisi itse leikata. Poika ei suostunut malliksi vieläkään. Lopulta kampaaja näytti mallia äidin tukkaan - lattialla. Oli siinä muilla asiakkailla ihmettelemistä.

Arsenelle kuuluu nykyisin pelkkää hyvää. Hän tekee pihatöitä tulevan kotinsa kivikkoisella ja kallioisella tontilla ja valmistelee sekä muuttoa että heinäkuisia häitä. Tytär on löytänyt Puuhamaasta todella puuhakkaan miehen. Tämä kaivaa maata ja vääntää kiviä tyttären suunnitelmien mukaan.

Minä vain ihmettelen, että voiko tämä olla tottakaan. Näyttää siltä, että risukkoon on lopultakin alkanut aurinko paistaa.

Minä suunnittelen huvimatkaa Niiskuneidin kanssa. Näkkylämäki ilmoittautui mukaan, jos minä maksan. Ihan hyvä juttu, täti jaksaa paremmin touhuta erilaisissa liukumäissä ja härveleissä kuin mumma, joka saa sitten vain istua ja seurata kaikessa rauhassa. Näkkylämäen mielestä on hyvä, että Niiskuneidillä on muitakin aikuisia ympärillään kuin isä ja äiti ja näiden uudet puolisot. Vaikka onhan meitä: mumma ja pappa, eno ja täti. Ja toinen mummokin on ilmoittanut haluavansa tavata tyttöä.

Olen tämän kuvan jo aikaisemminkin julkaissut blogissani, mutta se osuu hyvin tähän päivään ja aiheeseen. Aatteet ovat hengissä mutta vaalijat vähissä.

Joutsenet ovat lehahtaneet vastarannalle ruokailemaan. Luultavasti ainakin yksi pari pesiikin lähellä soistuneen lahden pohjukassa.

Vapunaatto oli todella lämmin, en muista tällaista pitkään aikaan. Jossakin sanottiin, että vuonna 1998 olisi ollut yhtä lämmintä. Mietin, miksen muista sitä. Selitys löytyy: olin lapsenvahtina. Niiskuneiti syntyi helmikuussa, ja nuoret halusivat vappuna juhlimaan. Minulla oli silloin tärkeämpää ajattelemista kuin vappusää.

Tilkkituikku tuli kotiin aamuyöllä ja toi tullessaan entisen tietokoneensa. Se asennetaan nyt minulle, ja minun nykyinen koneeni siirretään Töyhtöhyypälle, jonka kone onkin jo ikivanha. Siinähän riittää pojalla vappuaskarta, kun näitä järjestelee. Hän on kuitenkin nykyisin ammattilainen, että kaipa se sujuu vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin.

Minulla oli tarkoitus siivota pihaa tänään, mutta lienee parasta jäädä vahtimaan, että kaikki tarpeellinen siirtyy uudelle koneelle.

- Äiti, lähetä mulle kuva turbomiehestä. Ota kuva videokasetin kannesta ja lähetä se mulle kännykkään. Me mennään huomenna parturiin.

Mumma tekee työtä käskettyä. Ottaa kännykällä kuvan Turbomies-videon kannesta ja lähettää tyttärelle.
- Äiti, sivuista ei saa selvää. Ota kuva videon pysäytyskuvasta ja lähetä se.

Mumma tekee taas ohjeen mukaan. Nyt kuvasta saadaan isompi ja selvempi. Arnold Schwarzenegger kampauksineen sujahtaa tyttären kännykkään.

Nuuskamuikkusella (4,5 v) on ollut tähän asti aika pitkä tukka, ja mumma on sitä aina välillä katsellut ja tuumaillut, että sen voisi leikata lyhyemmäksi, sellaiseksi kuin pojilla yleensä on. Pojan äiti pitää Beatles-tukasta ja on itse saksinut Nuuskamuikkusen kutrit aina silloin, kun ne alkavat haitata näkemistä.

Nuuskamuikkunen pitää kovasti Turbomies-elokuvasta. Sitä katsotaan joka kerta mummolassa, jossa on vielä VHS-nauhuri. Eräänä päivänä mumma taas pörröttää pojan tukkaa ja toteaa, että tukan voisi leikata lyhyemmäksi, sellaiseksi kuin isillä on. Sitä ei poika noteeraa mitenkään, mutta sitten mumma huomauttaa, että Turbomiehelläkin isitukka.

Se naula vetää. Nyt poika haluaa Turbomies-tukan. Huomiseksi on tilattu aika parturista. Äiti näyttää kännykkäkuvaa kampaajalle, joka sitten osaa (toivottavasti) loihtia halutun mallin. Pojalla on kyllä materiaalia, mistä saksia.

Jännittävää nähdä pojan turbotukka. Tilkkituikun ( 31 v) ensimmäinen parturikäynti oli dramaattinen aikoinaan:  poika pelkäsi parturitätiä, ja tukka leikattiin äidin sylissä. Äiti hikosi ja poika vuodatti kyyneliä. Parturikäynnin tuloksena saatiin pieni punasilmäinen poika, jolla oli siisti tukka ja karvoja yltympäri. Hiuksen palaset olivat tarttuneet ihoon niin, että operaation jälkeen sekä äiti että poika menivät suihkuun. Seuraava käynti onnistui jo paremmin.

Sen lisäksi poika päätti ryhtyä itsekin alalle ja kyni pitkätukkaisen kaksossiskonsa hiukset ultralyhyiksi toiselta sivulta. Ihan yhteisymmärryksessä siskon kanssa. 

Tytär soitti aamulla ja kertoi, että Niiskuneitikin on sairas. Mitä tehdä? Ottaisiko mumma luokseen vai olisiko jäätävä pois töistä?

Ei tarvinnut paljon miettiä, tänne vaan. Pappa hakee. Sairastetaan yhdessä.

Minulla on tosin tauti jo voiton puolella, jotta jaksan pientä hoidella. On tietysti mahdollista, että meillä on eri virus ja vaihdamme tauteja.

Onneksi ulkona sataa. Ei tarvitse edes miettiä pihatöitä, eivätkä ikkunatkaan näytä niin likaisilta. Saa olla rauhassa sairas. Pappa saa ostaa kaupasta meille mustaherukkamehua ja hunajaa ja jätskiä ja...

Haravointi ja muu aherrus keskeytyi. Flunssa yllätti. Onneksi vasta nyt, ettei matkalla tarvinnut sairastaa. Luultavasti sain reissussa jonkin viruksen, joka sitten aktivoitui, kun ilmasto vaihtui pohjoisen viileäksi.

Olen nukkunut melkein koko päivän. Illalla jaksoin istua telkkaa tuijottamassa pari tuntia. Nyt pitäisi taas mennä nukkumaan, saa nähdä miten unta riittää vielä yöksikin.

Miksiköhän sairastun aina silloin, kun olisi kovasti tiedossa hyötyliikuntaa: haravoimista, siivoamista, ikkunoiden pesua, pyykinkäsittelyä? Eihän minulla toisaalta ole mikään kiire. Kevät tulee, vaikken tekisi mitään.

Taatusti kotimaisia enkeleitä - materiaalina heinäseipäät ja pellava. Myydään lähetystyön hyväksi.

Olemme alistuneet siihen, että metsä vihdoin ottaa takaisin omansa. Tänne muuttaessamme pihalla oli vehreä nurmikko ja tuhkapensasaita. Tuhkapensaat kuivuivat eräänä kevättalvena, vain yksi poikanen on hengissä, sekin naapurin tontille lennähtäneenä. Nurmikko kuivui kesäisin suurten koivujen katveessa.

Koivuista muistuttaa enää kolme isoa kantoa. Nyt pihassa kasvaa kesäisin sankka heinä, jonka jonka joukossa on mäntyjen, kuusten ja katajien taimia sekä mustikan ja puolukan varpuja. Emme ole enää leikanneet ruohoa, se on niin kaunista kasvaessaan vapaana ja valloillaan. Kuusen taimet revin pois, mutta katajat saavat kasvaa ja toistaiseksi männytkin.

Nyt on se aika, jolloin haravoin hartiat hellinä. Pitkästä ruohosta täytyy ainakin talven aikana pudonneet oksat, kävyt ja kaarnanpalat sekä syksyn lehdet siistiä pois. Kai ne voisi jättääkin, kasvaahan ruoho ne peittämään, mutta tottumus on toinen luontoni. Ylempänä, siellä missä ruoho ei kasva, on tuuheaa karhunsammalta. Se näyttää kauniimmalta haravoituna.

Ylänteen jälkeen siirryn haravoimaan tasannetta, joka on hiekkainen. Takapihalla on kukkaketoni, joka on hitaampaa haravoitavaa. Sen olen tosin itse korkeimman omakätisesti niittänyt viime elokuussa, joten ruoho on aika lyhyttä.

Alankoon en yleensä koske, paitsi niittämällä sinne kesällä polun paikan. Ja loppu onkin täysin luonnontilaista metsää rantaan asti. Rannalla olen tehnyt vuosittain pensaiden raivausta, jotta järvi näkyisi.

Hyötyliikuntaa riittää näistä puoliin joka päiväksi. Täytyy ottaa varovasti.

...tulla kotiin taas. Vaikka jakarandan oksistossa lauloi mustarastas, raikkaammalta kuulosti oma kotoinen keltanokka tänä aamuna, kun heräsin.

Matkapäivä oli pitkä. Huone piti luovuttaa eilen kymmeneltä, kone lähti kaikkien sekaannusten jälkeen vasta n. 16.40 paikallista aikaa. Kotona olimme tänä aamuna neljän maissa.

Mutta järvi on sula, jäät kasautuneet omaan rantaan (häitä se tietää, muistattehan!). Järvi on hyvin sininen ja aurinko paistaa täälläkin, viileämmin vain.

Lisää Madeira-kuvia osoitteessa http://picasaweb.google.com:80/kurjenjalka/MadeiraHuhtikuussa2008

Edit klo 10.50

Pakko kirjata tähän linkki, josta sain aamuni iloksi kikatuksen aiheen.

Tänään tulee täyteen kaksi vuotta ensimmäisestä blogikirjoituksestani Obeesiana. Olin jo vuotta aikaisemmin Tilkkituikun kehotuksesta kokeillut blogeja. Se oli vielä pinserin aikaa, ja perustin blogini bloggeriin. Poistin silloisen blogin aika pian, en tajunnut vielä bloggaamisen vuorovaikutteisuutta. Kirjoitin blogin tapaista päiväkirjaa varsinaiselle kotisivulleni.

Kunnes sitten eksyin vuodatukseen. Siitä kertoo ensimmäinen postaukseni. Ensimmäinen kommentti tuli  kirjoja käsittelevään postaukseeni muutama päivä myöhemmin. Silloin vasta tajusin, että tämä ei olekaan yksinäistä puuhaa.

Sen jälkeen olen kirjoittanut 595 kirjoitusta Obeesiana. Parin kuukauden kuluttua aloin kirjoittaa Outolinnun hyrinöitä ja elokuussa 2006 tarinaa ikuisesta laihduttamisesta. Outolinnun lopetin, mutta laihari jatkuu kuten kyseinen blogikin - nyt 357 kirjoitusta.

On minulla nytkin kolmas blogi,  vara-Obeesia, bloggerissa ja vielä yksi ylimääräinen vuodatuksessa. Tuonne ylimääräiseen en juuri ole kirjoitellut, vaikka sen piti olla se salainen paikka, missä kiroilen ja itken. Ei ole varmaankaan ollut aihetta kumpaankaan tunteeseen. Ainakaan yksityisesti.

Bloggaaminen jatkuu niin kauan, kuin se minua huvittaa. Ja toistaiseksi se huvittaa.

Innostuin lukemaan ääneen Töyhtöhyypälle ystäväni Orvokin pakinaa paikallislehdestä. Orvokki on sitä mieltä, että vaaraa ei ole liikenteessä, jos vain hän itse on mukana.

Olen ihan samaa mieltä. Murehdin ja varoittelen jälkeläisiäni elämän ja liikenteen vaaroista, ja jotenkin vaarat on voitettu, jos olen itse mukana ja mieluummin ratissa. Innostuin selvittämään tätä luonteenpiirrettäni Töyhtöhyypälle. Otin kuvaavaksi esimerkiksi nykyisen huoleni siitä, että Niiskuneidin on päästävä ensi tiistainakin soittotunnille, vaikka minä en ole viemässä (kun olen matkalla, jippiduu!).

Kerroin, että tytön isä tietää ja on luvannut viedä, että olen antanut iskän puhelinnumeron soitonopettajalle. Niiskuneiti itse tietää ja on luvannut ottaa visusti uuden soittovihon mukaan (vaikkei mumma ole muistuttamassa). Soitonopettaja tietää, täti tietää, Niiskuneidin äiti tietää...mutta muistavatkohan ne nyt varmasti. Kirjoittikohan Niiskuneidin isä nyt varmasti sen osoitteen muistiin...

- Ei ne uskalla tyriä, kun ne joutuu siitä sulle vastaamahan, totesi Töyhtöhyyppä!

Vaikka sää on sumea, aamut ovat autuaita. Kuulen vasemmalta punarinnan laulua, oikealta vastaa laulurastas. Alhaalla jossain pulputtaa teeri.

Jää on vielä ihan valkoinen. Ei taida tulla tänä vuonna ennätystä. Viime vuonna järvi oli vapaa 12.4. Ei sillä, että nyt olisi kiire uimaankaan: eilen kastuin kunnolla ja nyt tunnen flunssan oireita. Toivon kovasti, ettei tämä tästä ylly pahemmaksi. Maanantaina on menoa!

Tarjuska lähetti minulle tämän tunnustuksen.

Matkakuume voimistuu. Kouluasteikolla mitaten ollaan jo ainakin numerossa 8-.

Harrastan mind mappeja eli miellekarttoja kaikissa vaativissa tehtävissä. Niillä vältän unettomat yöt, joista minulla on karvaita kokemuksia: monta yötä olen valvonut ja suunnitellut edessä olevaa monipolvista urakkaa.

Opin menetelmän entisessä elämässäni ja olen sen jälkeen tehnyt melkein kaikki aivotyöt sen avulla.Paitsi luentomuistiinpanoja. Ne eivät minulla onnistu muuten kuin ranskalaisilla viivoilla!

Työpöydälläni ajelehtii sekavalta vaikuttava häkkyräpiirros. Itse sieltä löydän kaiken tarvittavan, muille se ei mitään sanokaan. Aina kun muistan jotain, mitä pitää ottaa huomioon ennen matkaa, käyn vetäisemässä lisälonkeron häkkyrään.  Se täyttää jo koko aanelosen. Koko häkkyrän on mahduttava uuteen punaiseen matkalaukkuuni. Paitsi tekemisten kuten 'muista kirjasto, lehti, töpselit, lataukset jne.'

Jotkut toiset alkavat kasata tavaroita tiettyyn nurkkaan kodissaan. Se vaihe tulee minulle vasta pari päivää ennen matkaa. Nyt vain pesen ja silitän ja koetan muistella, pitäisikö tehdä vielä joitakin hankintoja. Tänään olen lähdössä kaupungille Niiskuneidin soittotunnin takia. Samalla reissulla voisi toimittaa vielä jotain.

Jippiduu! Maanantaina matkaan!

Ai niin, pitää muistuttaa tuleville kämppiksille, että ottavat mukaansa korvatulpat. Sattuneesta syystä.

Eilinen Tampereen taistelun muistoksi järjestetty tapahtuma on herättänyt tunteita. Olemme ilmeisesti vieläkin menneisyyden vankeja.

Olen kuullut, että tilaisuutta valmisteltaessa jotkut tahot pyrkivät vähättelemään suunniteltua tilaisuutta kommarien touhuina. Eilen kantautui tietoa, jonka mukaan esitys oli valkoisten tulkintaa tapahtuneesta. Pari minuuttia sitten kuulin, että jopa tappouhkauksia on esitetty! Missä maailmassa me oikein elämme?

Tässä linkki sivulle, jossa on jo video kulkueesta. Sinne tulee ns. pysäytettyjä kuvia tämän päivän aikana sekä asiantuntijan selostuksia tapahtumista.

 http://www.keskustori.fi/sotapaivakirja/sovinnonpaiva.php

Vaikken tungoksen vuoksi kaikkea omin silmin nähnyt, tiedän, että esityksessä oli todellakin otettu huomioon kaikki osapuolet. Samoin kuin Tampere tulessa -kirjassa. Lukekaa ja järkyttykää! Kirjaan kerätyt muistot ovat silloin eläneiden ihmisten kertomuksia veljessodasta, sisällissodasta, vapaussodasta, punakapinasta, ihan kuinka vain. Kaikki nimet sallitaan.

Sisällissodan kauheuden teki itselleni todeksi vasta tuo edellä mainitsemani kirja. Kun aikalaisten muistot sijoittuvat tuttuun kaupunkiin, tutuille kaduille, sodasta tulee oikeasti totta. Luulen, että tästä järkytyksestä pääsivät osallisiksi myös eilisessä tapahtumassa mukana olleet. 

Tuliko siitä todella sovinnon päivä, on vielä epäselvää.